tiistai 26. toukokuuta 2020

Pari kiitoskorua


Ystäväni Tuula teki mulle ylläristi hienon paidan. Se vain tulla tupsahti postista. Piristi kummasti koronakevään runtelemaa sielua. Missään en ole käynyt koko keväänä, en edes parturissa. Kuten kuvasta näkyy..


Ei kuulemma edes maksa mitään, kun hintaa koitin kysellä. Siksipä ten kiitokseksi pari korua. Kuu on kaunista hohtavaa kyaniittia, muut osat terästä. Dark Side of the Moon


Kaverina aiemmin tekemäni härpäkeriipuskoru on tehty Swarovskin kristalleista ja helmistä, lisänä yksi kultakivi. Muut osat Trinity Brassin. Under the water

 

Illalla vielä lisäsin niskaan yhden tähtösen. Ja pituuden voi sitten kätevä emäntä itse korjata, kun jätin tuota ketjua vähän ylimääräistä. Kesäselässä tähti voisi roikkua vaikka niskassa. 

Kuvista myös huomaa, että tuo kyaniittikuu näyttää kovin erilaiselta eri valossa. Luonnossa se on kyllä kaunein; ihanasti hohtava ja sileä. 

lauantai 23. toukokuuta 2020

Vieläkin vapautta

Lisää perhosen siipiä, lisää vapauden kaipuuta...
Tässä korussa jälleen kanadalaisen lamppuhelmitaiteilijan siipihelmiä, tsekkihelmiä, kierrätyslasihelmiä ja teräsketjua.



Samaisen taiteilijan siipihelmi, tsekkihelmiä ja teräsketjua.


 Sama koru eri valossa näyttää hyvin erilaiselta.
 

 Samaa sarjaa, nyt edellisten lisäksi helminä myös kultakiveä, savukvartsia ja laps latzulia.



maanantai 27. huhtikuuta 2020

Vapaudenkaipuu

Kanadalaisen lamppuhelmitaiteiljan perhosen siipi on näissä koruissa katseenvangitsijana. Mukana muutama muukin käsin tehty lamppuhelmi, tsekkihelmiä lisäksi.  Ekassa ketju hopeoitua terästä, toisessa kullan väristä korumetallia.

Nämä kaulakorut ovat siis sarjaa "Vapaus".  








torstai 23. huhtikuuta 2020

Koronakorupostaus


 Rankkoja aikoja elämme.

Koruja on tullut tehtyä ehkä normaalia enemmän alun täydellisen stressisaamattomuuden jälkeen.

Innostuin käyttämään edes muutamia hillohelmiä. Niistä syntyi ekana sarja nimeltään Toivo, jossa

kukkivat kandalaisen lamppuhelmitaitelijan tekemät toivon kukkaset.










Kevät-korussa on kanadalasen lamppuhelmitaiteilijan ihania kukkasia ja rondelleja sekä japanilaisia peanuthelmiä.


Samalla tyylillä tein tilauksesta vielä toisen Kevät-korun, jossa tsekkihelmiä ja japanilaisia peanuthelmi.


tiistai 21. tammikuuta 2020

Haastetta ja hilloa



Raija käsityönope perusti faceen mukavan käsityöhaasteen 2020. Siinä sai jokainen asettaa itselleen tavoitteen. Viime vuonna en ollut mukana, mutta silloin oli haasteena 52 käsityötä vuodessa, mitä nyt kukin halusi tehdä. Käsityöksi hyväksyttiin aika monenlaiset hommat.

Tämän vuoden haasteessa sai myös luvata itselleen, mitä aikoo tehdä. Yritän siis olla mukana haasteella 52/52, käyttää mahdollisimman paljon aiemmin hankkimiani värkkejä... Ja ennen kaikkea lupasin korurintamalla käyttää kauan hilloamiani helmiä ym. Niitähän mulla riittää vaikka seuraavaan vuosituhanteen.

Aikaansaamiseni on surkeaa, joten yritän edes näiden haasteiden kautta pitää itselläni jotain tavoitteita. Ruoskan tarvitsisin takapuoleeni. No valitus seis!

Ensimmäinen hillohelmi on käsin kaiverrettu viininpunainen kvartsiriipus. Valossa hohtelee kauniisti tämä lempparivärini. Jotta kaunokainen saa hohtaa ihan rauhassa, en lisännyt helmiä, vaan pujotin sen rattailista (satiinista?) ja organtsasta tekemääni nauhaan. Riipuspidike on tinaa, muut osat terästä.




Toinen samanlainen, mutta vihreä riipushelmi on saanut seurakseen aitoa hopeaa.

Itse vääntämistä hopearenkaista olen aikaisemmin tehnyt oiliketjun, jota hiukan tuunasin; keskelle laitoin svarowskin mystisen renkaan.




Juhlavat korvikset tuunasin aidoista arvokkaista topaaseista, jotka ovat hilloloodassa jo mukavasti marinoituneet.

Tämä pika pikaa valmistunut  hento koru on punaista granaattia ja terästä.


sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Unohtunut jouluhaaste - Forgotten Christmas challenge


Ilmottauduin joskus kovin huolimattomasti Art Elements  jouluhaasteeseen. Missasin homman, en mielestäni saanut mitään vastauspostia, niin ajattelin, että haaste meni ohi. Sitten unohdin koko jutun.

Kaikenlaista toki olen tehnyt, kuvia on tullut otettua vähemmän. Nyt siis vain epätoivoinen paikkaus tilanteeseen: Tässä ovat tyttärilleni kutomani lahjat. 💝 (Tein myös korulahjoja, mutta kuvaamatta jäivät nekin...)

            -----------------------------------------------

Sorry. I completely forgot this
Art Elements challenge. I signed up for this, and I don't think I received any reply mail, so I thought the challenge was over.
 
So now a desperate fix for the situation: Here are the gifts I knit for my daughters. 💝 (I made some jevellery too, but I forgot to take any pictures of them.)




No niin, kaikkien haastevierailijoiden käynnin jälkeen löysin vielä muutamista tekemistäni lahjoista kuvia, joten laitan ne nyt vielä tänne, vaikka vähän jälkijunassa ollaan taas... 😬

I found still two pictures of socks I made for my husband and my mom.


 
 

 And some simply jewelery, I have made for Christmas presents, so I can show them here.

 The earrings reminding the Finnish "himmeli",  are made from steel.


And here some very easymade earrings and necklaces. The butterfly is from "Elukka", the finnish ceramic artist. I only put it into steelchain. 😁



maanantai 2. joulukuuta 2019

Krossikaupallla

Nyt tulee huonoja kuvia, mutta pientä dokumenttia, että varamasti olen tehnyt koru/kuukaisi, ja vähän päälle. Nimittäin joulumyyjäisiin väsäsin lähinnä korviksia, joista tässä vasta osa... ja blingblind rannekoruja, jotka eivät ole ominta lajiani, niin kuin eivät korviksetkaan. Mutta monet vain tykkäävät kimaltavasta, joten jos jotakin haluaa myydä, niitä nyt vain on myös mukana oltava.



Läjäpäin tein myös iänikuisia lumihiutaletähtä, jotka jäivät kuvaamatta. Mutta jokainen hiukan erilainen yksilö niin kuin lumihiutaleetkin ovat. Yksilöllisyys on mottoni, ja se pitää mielenkiinnon tekmiseen yllä.